Viikkouutiset 3.6.2017
YLE Radio 1
(Canzonetta Nova taustalla)4.11.2018 klo 18 Dokumenttiryhmä: Solo Mama
Mies, kaksi lasta, omakotitalo, auto ja ehkä koirakin. Nämä olivat Minnan haaveita lapsuudesta asti. Vuodet vierivät ja matkalla oli pitkiä, hyviä parisuhteita. Biologinen kello alkoi tikittää. Miesystävällä oli jo lapsia edellisestä suhteesta, eikä toive yhteisestä lapsesta kohdannut. Ajatus lähteä hankkimaan lasta yksin kypsyi Minnan mielessä pitkään, mutta lopulta hän oli täysin varma asiasta. Vaikka päätös tarkoitti parisuhteen loppumista, unelma omasta lapsesta oli liian suuri sivuutettavaksi. Mutta – vaikka suuri päätös on tehty, asiassa on vielä monta mutkaa. Tällä matkalla kaikki ei ole itsestä kiinni. Onko luonto Minnan puolella vai onko ehkä jo liian myöhäistä? Dokumentti Solo Mama kertoo oman lapsen kaipuusta, unelmista, sinnikkyydestä, uhrauksista, kasvamisesta, perhesuhteista, ystävyydestä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Mervi Leino. Äänisuunnittelu: Kai Rantala. Tuottaja: Hannu Karisto.